Oikomisen jälkeen

Palaan blogiini vielä yhden postauksen verran. Blogini oli vaipunut minulta unholaan, sillä valitettavasti minulle ei ollut tullut ilmoituksia blogiin tulleista kommenteista, vaan löysin ne vasta äsken sattumalta sähköpostin kansiosta. Kiitos siis kaikille vuosien mittaan blogiin löytäneille kivoista kommenteista ja kysymyksistä ja pahoittelut vastausten viipymisestä!

Nyt oikomisprosessista on jo kulunut vuosia ja jäljellä hampaissa ovat enää retentiokaaret hammasrivien takana. Ne jäävätkin sinne loppuiäksi, ja hammasvälien puhdistukseen on siksi langan sijaan vakiintuneet erilaiset hammasvälitikut ja -harjat. Viime viikolla kävin puhdistuttamassa ja valkaisemassa hampaita, ja vielä vuosia prosessin jälkeen suuhygienisti löysikin etuhampaista hieman brakettiliimaa, joka oli kahvinjuonnin myötä alkanut  tummeta ja erottua hammaskiven omasta väristä. Nyt on viimeisetkin liimat poisteltu ja hampaiden oma, raikkaampi väri palautunut :)

Kommenteissa kyseltiin, mitä pysyvien rautojen jälkeen tapahtui, Muistikuvat alkavat hälvetä, mutta aluksi kojeiden irrottamisen jälkeen käytin kitalaessa olevaa, yläkaarta tukevaa rautaa jatkuvasti ja jonkin ajan päästä enää öisin. Tuo koje ei paljoa näkynyt ulospäin suusta, mutta hankaloitti aluksi konsonanttien sanomista ennen kuin kojeeseen tottui. Yörautojen jälkeen minulla on tähän saakka ollut käytössä purentakisko öisen hampaiden narskuttelun vuoksi, Uskoisin, että myös kiskosta on ollut apua hyvän oikomislopputuloksen säilyttämiseen, koska kisko on tehty omien hampaiden mukaiseksi.

Lopputulokseen olen ollut n. 95 % tyytyväinen. Ylähampaiden keskilinja ei ole aivan huulten keskellä, eikä rivi täysin tasainen, mutta alkutilanteeseen nähden muutos on huikea ja pureminen huomattavasti helpompaa :) Oikomisen myötä ikenet ovat hieman nousseet, mutta osin toki voi olla kyse myös iän tuomasta muutoksesta. Nyt kun kaikesta on jo niin pitkä aika, en oikeastaan enää muista oikomista olleen, mutta sen jäljiltä itselle on jääneet paremmat rutiinit hampaiden puhdistukseen. Paremman hammaskaluston juhlimiseksi otin muutama vuosi sitten hammaskorun, joka muistuttaa myös pitämään huolta hampaista, ettei koru irvistä hoitamattomien hampaiden keskeltä...

Kustannukset olivat aikanaan suuret, mutta mielestäni prosessi oli niiden arvoinen ja onneksi kulut tulivat pikkuhiljaa kuukausierinä aina "kiristyskäyntien" maksamisen myötä. Se mikä yllätti, oli rautojen poistamisen jälkeen pitkä seurantavaihe. Joskus viimeisinä kertoina itselle heräsi kysymys, onko hampaiden tilaa enää todellisuudessa tarve seurata, vai haluaako yksityinen lääkäri venyttää jälkiseurantavaihetta palkkaa saadakseen. Itse päätin lopettaa käynnit jossain kohtaa hampaiden tilanteen pysyttyä vakaana, koska olin muuttanut eri kaupunkiin asumaan ja seuranta tuli paitsi kalliiksi, myös hankalaksi. Hinnoista en osaa enää sanoa mitään ja uskon että hinta-arviokin on muuttunut suuresti noiden aikojen jälkeen. Kannustan selvittelemään hinta-arvioita useammasta paikasta ja selvittämään myös, onko purentahankaluus niin voimakas, että hoidon voisi saada julkiselta puolelta.

Rohkaisen myös kaikkia hoitoa harkitsevia lähtemään oikomisprosessiin aikuisena! Vaikka se on paikoin kivulias ja hintava, antaa se loppuelämäksi paremmin toimivan hammakaluston, joka on helpompi myös pitää puhtaana. Itse en kokenut rautasuisena olemista sosiaalisesti rajaavaksi  ja nyt katsoessani kuvia ennen oikomista, ajattelen ettei höröttävillä hampailla jatkaminenkaan olisi ollut kovin cool vaihtehto minulle... Teininä en rautoja halunnut millään, mutta aikuisena egoni kesti sen mainiosti. Aikuisena myös hammashygienian hoitaminen on eri luokkaa kun teininä olisi ollut, joten ei tarvinnut pelätä niiden jättävän reikiä hampaisiin.

Loppuun vielä muutama kuva nykyisestä hammastilanteesta :)

Pikapäivitys: hampaiden nykytila

Tässä kuvassa hammasrivit n. 1 v 2 kk oikomisen jälkeen. Tarkimmat huomaavat alhaalla vienon vaaleansiniset kumilenksut. Kuukausittainen lenksujen värin vaihtaminen on tuonut itselle yllättävän paljon iloa oiontaan ja varsinkin lapset pitävät vaihtuvista väreistä! :) Ainakin silloin kun ne ovat tämänhetkistä vähän villimmät... Itsellekin se, että siirtyi läpinäkyvistä lenksuista värillisiin oli tietynlainen askel eteenpäin siinä, ettei vain yrittänyt saada raudoista mahdollisimman huomaamattomat, vaan ottaa niistä ilon irti niin kauan, kuin ne itsellä ovat. Mitä ei voi peittää, sitä täytyy korostaa, vai miten sitä sanotaankaan?

Rivit näyttävät jo aika hienoilta omasta mielestäni! Varsinkin yläetuhampaat oikenivatkin nopeasti, joten isoin muutos ulkonäköön tuli ihan ensimmäisten kuukausien aikana. Pidempään on mennyt muussa säätämisessä, kuten ylä- ja alahampaiden venyttämisessä toisiaan kohti vertikaalisessa (ylhäältä alas) suunnassa. Kuvassa näen pientä epäsymmetrisyyttä vielä niin, että kuvassa oikea puoli alahammasten riviä on hieman alempana. Luulen, että osittain on kyseessä hieman toista puolta alempana oleva vasen leukakulmani. Mutta voi olla, että sekin pieni ero vielä ylhäältä-alas vedolla hieman korjaantuu. Ylhäältä alas vetävien kumilenksujen asettelu vain aina vaatii muistamista erikseen, toisin kuin nuo rautakaaret. Kumilenksut kiinnitetään joko braketeissa oleviin väkäsiin (kuvassa oikealla yläkulmahampaassa) tai rautalangasta taivutettuun hakaseen.

Kyselkää ja kommentoikaa, jos jotain tulee mieleen. Kiireisemmän arjen takia tämä blogi on jäänyt syrjään, mutta jaksan kyllä mielellään vastailla, jos tiedän, että siitä on jollekin blogin löytäneelle apua! :)

Kiinteät kojeet asennetaan

Alarautojen asennuksen aikaan hoidon alkukartoituksesta oli kulunut parisen kuukautta muotin ottojen, leikkauksien ja edellisessä postauksessa esiteltyjen valmistelujen myötä. Vihdoin oli aika kiinnittää braketit ja itse rautalankakaari alahampaisiin. Alahampailla suoristuminen kestää pidempään alaleuan kovemman luun vuoksi, joten ylähampaat saivat vielä odottaa omaa kuriinlaittamistaan. Ennen brakettien kiinnitystä hampaiden pinnat puhdistettiin. Sitten braketit liimattiin tarkasti oikeille paikoilleen ja lopuksi kaari kiinnitettiin braketteihin hyvin ohuilla rautalankalenkeillä. Alahampaat olivatkin niin vinkurat, että oikomislääkärillä oli haastetta saada edes noin ohut lanka kulkemaan jokaisen kautta. Itselleni oli yllätys, että oikominen aloitetaan ohuemmalla kaarella, josta siirrytään paksumpaan. Maallikkona olin ajatellut asian menevän päinvastoin, koska alussahan tarvitaan eniten voimaa hampaiden siirtämiseen. Mutta eihän tuollaista siksakkia saisi millään asettumaan jykevälle u:n muotoiselle kaarelle...

Alakaari juuri asennettuna

Kun oikominen aloitettiin ensin alhaalta, myös mieli ehti tottua elämään rautojen kanssa pehmeällä laskulla, sillä alarautoja harva edes huomasi alahuulen takaa. Braketeiksi valitsin läpinäkyvät, kun siihen kerta oli yksityisellä mahdollisuus. En muista tarkkaa eroa metallinväristen ja läpinäkyvien brakettien hinnassa, mutta se oli niin marginaalinen, että päätin tämän olevan kannattava sijoitus oman sopeutumisen kannalta! En toivonut itselleni lapsuudenystävien suusta tuttua rautaista hymyä... Jotkut kuulemma mieluummin valitsevat reilusti näkyvän metallinvärisen version, koska sitten kukaan ei tunne naamaan ihmettelemään, että mitä siellä suussa oikein on.

Parin kuukauden päästä oli yläkaaren vuoro. Jotenkin hassusti tuntui siltä, että metallilangan kiemurtelu hampaissa vielä entisestään korosti niiden vinoutta. Ehkä se vaan herätti näkymään tottuneen mielen todella havaitsemaan miten sekasotkussa hampaat olivatkaan. Ylärautojen myötä ihmiset alkoivat myös luultavasti huomata hammasrautani useammin. Itselleni tuntui helpommalta suhtautua projektiin avoimesti, kuin piilotella suussa olevaa arsenaalia. Silti ihan ensimmäiset tunnit rautojen laittamisen jälkeen tuntuivat hassuilta: miten ylähuuli ikinä riittäisi näiden palikoiden yli? Tuntui, että huulet jäivät todella kuperiksi, jos suun yritti sulkea. Huulet kuitenkin tottuivat noin vuorokaudessa uuteen asentoonsa, ja tilanne lähti tietysti helpottamaan, kun hampaat alkoivat siirtyä kaaren voimasta taaemmas.

Huomasin myös hymyileväni ensimmäisessä rautojen laiton jälkeisessä sosiaalisessa tilanteessa ”teinihymyä” huulet tiukasti kiinni rautojen päällä. Olo tuntui kömpelöltä ja mietin, voisiko hymyn kohteeni pitää minua viehättävänä, jos näkisi mitä huulten alla lymyää. Päätin, etten halua lähteä sille linjalle, vaan hymyillä kuten ennenkin hammashymyä. Aito hymy, vaikka raudoillakin höystettynä, tuntui itselle luontevammalta kuin lammasmainen virnistys rautojen näyttämisen pelossa. Päivät kuitenkin vielä vuoden hammasrauta-ajan jälkeenkin vaihtelevat, ja välillä löytää itsensä muikistelemasta huulet kiinni. Joskus epävarmempina ulkonäköpäivinä toivoisi, että raudat olisivat jo poissa muuttamasta ensivaikutelmaa, jonka itsestään uusille ihmisille antaa.

Hammasrautaprojektista puhuminen helpotti minulla omaa totuttautumistani rautoihin. Jaoin somessa kuvia raudoistani, ja niihin kavereilta saadut tykkäykset ja tsemppaavat kommentit lisäsivät varmuuta siitä, etten näytä ihan monsterilta rautojen kanssa ja että joistakin raudat voivat olla jopa ihan hauskan näköiset. Ehkä projektin jakaminen kavereille oli myös tietynlaista varmistelua sille, etteivät muut pitäisi rautoja jollain tavalla tabuna asiana, josta ei voisi puhua tai vitsailla. Huumori teini-iän paluusta ynnä muusta kevensi omaa oloani, jos epävarmuus omasta imagosta raudat suussa alkoi vaivata. Alun kokemusten jakamisinnon tasaannuttua en nykyään enää juurikaan jaksa mainita asiaa. Ihmiset luultavasti huomaavat hammasraudat, mutta ei se tarkoita, että minun pitäisi niistä puhua. Onhan ihmisillä monia muitakin terveyteen liittyviä "apuvälineitä", vaikkapa rannetuki, eikä siitäkään oleta riittävän jatkuvasti puheenaihetta puolin eikä toisin.

Yleensä arki kuitenkin menee kummemmin hammasrautoja pohtimatta. Lähinnä olin yllättynyt siitä, kuinka harvoin niistä oli minulle vaivaa. Etukäteen olin valmistautunut ajatukseen, että aina ruuan jälkeen pitäisi olla tarkistamassa peilistä, ettei raudoissa killu ruuanjämiä. Harvoin rautoihin kuitenkaan jumittuu mitään. Vaikeimmiksi takertujiksi paljastuivat säikeiset ruuat, esim. ananas, salaatinlehdet ja yrtit, esim tilli. Hammasraudat rajoittavat kovien, haukattavien ruokien syöntiä, kuten omena ja porkkana. Niitäkin voi kuitenkin rouskutella pilkottuna. Jotkut pehmeät leivät saattavat haukatessa jumahtaa mössöksi brakettien väliin. Mutta kaikesta selviää hammasrautasuun parhaan kaverin, eli veden purskuttelun avulla!

Hampaidenpesu tietysti ottaa hieman enemmän aikaa, kun brakettien ympäristöä ja hampaiden välejä pitää harjailla pienillä hammasväliharjoilla. Koska vaiva on väliaikainen, sen kestää. Into hampaidenpuhdistukseenkin silti vaihtelee, ja välillä illalla laiskottaa aloittaa koko manööveri. Luulen, että nyt aikuisena hampaita kuitenkin jaksaa puhdistaa paremmin kuin olisi jaksanut lapsena tai teininä. Motivaattorina puhdistamiseen ovat pitkän ajan hyödyt ja toisaalta pelko esim. kiillevaurioista tai rei'istä hampaissa. Toisaalta aikuisena kuluttaa enemmän juomia, jotka voivat värjätä hammasta, omista suosikeistani mm. kahvi ja punaviini. Ehkä kokonaisuutena tilanne kuitenkin plussan puolella verrattuna niihin hammashoitajan tositarinan teinipoikiin, joilta raudat joudutaan poistamaan mätäemisuhkan takia, kun välit ovat täynnä ruokaa viikkojen ajalta...

Ensi postauksessa luvassa ennen ja jälkeen -kuvia suoristumisprosessista!

Vaiheita ennen telaketjuja

Vielä ennen varsinaisten rautojen asennusta oli jäljellä joitakin vaiheita. Ala-rautojen asennusta valmisteltiin tekemällä takahampaiden väleihin tilaa kumilenksuilla. Etukäteen en osannut odottaa, kuinka monta tällaista pientä vaihetta oikomishoitoon kuuluukaan. Esimerkiksi kumilenksujen vaikutusta piti odotella noin viikon ajan ennen seuraavaa vaihetta. Oikomishoitoon ei siis sovi hätäilevä asenne, pitkäjänteisyyttä ja malttia tarvitaan. Oli onni, että oikomislääkärini työilat sijaitsivat lähellä kotia, jolloin piipahtaminen esimerkiksi 10 minuutin kumilenksukäynnille ei ollut vaivalloista.

Ei olisi uskonut, kuinka kipeää voivat pienet, viattoman näköiset kuminpalat tehdä siirtäessään vai millinosan isoja hampaita! Pureminen takahampailla oli kivuliasta lähes viikon ajan. Onneksi samaan aikaan hammasrautaprojektin kanssa oli tavoitteena syödä terveellisemmin ja tähän jo leikkausvaiheesta tuttu sosekeittoruokavalio oikein hyvin... Kivuntunteet rautojen kanssa ovat varmasti hyvin yksilöllisiä. Vaikka itsellä varsinkin hoidon alkuvaiheessa olivat hampaat tosi arkana, on puremiskipua mielestäni helpompi kestää kuin monia muita, ”terävämpiä” kipuja. Varsinkin kun sitä voi välttää yksinkertaisesti välttämällä pureskelua.  Ikävintä oli, kun joskus yöllä saatoin havahtua siihen, että unissani purin kipeät hampaat yhteen. Päänsärkyjä tai muuta säteilevää kipua en kokenut ja pahimpina päivinä kipulääke auttoi tylpistämään särkyä. Kipu oli minulle asia, johon olin varustautunut mielessäni jo projektiin ryhtyessä, eikä siis tuntunut itsestä suurelta uhraukselta siihen nähden, että hammaskalusto saataisiin ojennukseen.

Vaaleansininen, kuminen pikkupirulainen työssään.

Seuraavaksi alas ja ylös asennettiin linguaalikaaret pitämään yllä hammaskaarta leveyssuunnassa ja estämään, etteivät takahampaat liikkuisi eteenpäin poistoaukkoihin. Tavoitteena hoidossa oli päinvastoin siirtää etuhampaita taaksepäin vapautuneeseen tilaan. Kielen alla oleva linguaalikaari tuntui aluksi kummalliselta. Sen takia piti opetella uutta syömistekniikkaa, kun kieli ei voinut enää kulkea syödessä tuttua reittiä suun pohjalla. Enpä ollut tullut edes ajatelleeksi ennen tätä kokemusta, kuinka kieli liikkuu suussa syödessä! Kerran poltin kieleni hörpättyäni liian kuumaa juomaa ja kielen kärjen jumituttua kaaren alle. Nopeasti rautaan kuitenkin tottui ja kuuman juoman hörppiminenkin alkoi onnistua.

Alaleuan linguaalikaari ja takahampaiden ympärille asennetut ”sormukset”, joihin kaaret tukeutuvat.

Kitalaessa olevasta linguaalikaaresta taas ei ole ollut käytännössä mitään vaivaa. Molemmat kaaret oli muotoiltu valmiiksi suuhuni sopivaksi hampaista otettujen muottien avulla. Monille lapsuudessa oikomishoidon läpikäyneelle muottien ottaminen on ollut ikävällä tavalla mieleenjäävä kokemus. Moni muistelee tunnetta muottiaineen valumisesta kurkkuun ja tukehtumisen tunnetta. En tiedä, ovatko muottiaineet kehittyneet, vai onko aikuisena epämiellyttävyyttä helpompi kestää, mutta itselleni nuo tilanteet eivät olleet traumaattisia. Muottiaine kovettuu noin minuutissa eikä tukehtumisen tunnetta ole syntynyt, kun vain muistaa hengitellä rauhassa nenän kautta.

Kitalaen linguaalikaari.

Seuraavaksi päästään vihdoin itse näkyvien rautojen asennusvaiheeseen!

Hampaiden poistoleikkaukset

Koska huonossa purennassani kyse oli liiasta ahtaudesta, piti hampaita ennen oikomishoitoa poistaa tilan aikaan saamiseksi. Minulta poistettiin yhteensä kuusi hammasta: alaviisaudenhampaat ja neljä premolaaria, eli etu- ja takahampaiden välistä nelosta/vitosta, yksi jokaisesta rivistä. Alaviisaudenhampaat leikattiin pois huonon asennon vuoksi, yläviisurit taas eivät todennäköisesti tule koskaan puhkeamaan, joten saivat jäädä. Hampaat poistettiin kahdella leikkauskerralla. Monille, joille kerroin tulevista leikkauksista, poistettavien hampaiden määrä tuntui hurjalta. Ihan viime hetkellä minullekin iski hassu suru, että jokin osa minusta otetaan pois, eikä sitä sitten enää saa takaisin laitettua, jos vaikka joskus myöhemmällä iällä tarvitsisikin lisähampaita... Mutta ei auttanut muukaan, parasta pitää hyvää huolta jäljelle jäävistä hampaista! Toisella leikkauskerralla tajusin onneksi pyytää poistetut hampaat itselleni muistoksi, toivon että ensimmäisen leikkauksen hampaille löytyi hyvää käyttöä vaikka hammaslääkäreiden harjoittelumateriaalina!

Muistot leikkauksesta. Minua yllätti, kuinka pitkät hampaiden juuret olivat suhteessa hampaan kokoon!

Ensimmäinen leikkaus oli suurempi, koska sisälsi kahden alahampaan poiston lisäksi viisaudenhampaiden leikkaamiset ikenen sisältä. Leikkaus sujui yllättävän nopeasti leikkaussalilakanan alla levytellen. Toki ennen leikkausta jännitti, mutta koska en varsinaisesti pelännyt tilannetta ja luotin suukirurgin ammattitaitoon, olo rentoutui pian. Tärkeintä oli, että puudutusta oli riittävästi, eikä kipua tarvinnut pelätä. Yllätyin, kun kirurgi ilmoitti, että valmista on, sillä en ollut edes huomannut premolaarihampaiden poistoja kunnon hevostroppien ansiosta! Toki kaikenlaisia rusahduksia kuului ja vääntöä tuntui, mutta ne eivät minua kammottaneet, kun en itse tarvinnut nähdä tilannetta lakanan alta. Leikkauksessa asennettiin samantien mikroimplantit eli pienet ruuvit leukaluuhun. Ruuvailu oli pieni proseduuri, joka meni huomaamatta muiden toimenpiteiden muassa.

Vaikka leikkaus meni hyvin, olon heikkous sen jälkeen yllätti ja olin todella iloinen että äitini oli puolipakolla tarjoutunut saattajakseni ja avukseni. Itse olen hieman herkkä veren näkemiselle, joten leikkauksen jälkeen nähtyäni vahingossa leikkauksen aikana täyttyneen verisäiliön, piti päästä huilailemaan viereisen huoneen sängylle... Myös matkustaminen yksin taksilla kotiin olisi ollut hankalaa, koska en pystynyt puhumaan verta tyrehdyttävät tupot suussa. Oli siis hyvä olla auttaja antamassa osoitteen kuskille ja muutenkin auttamassa arkiasioissa ensimmäisinä vuorokausina. Minä pihinä ihmisenä suunnittelin tietysti lähteväni kävelemään kotiin lääkäristä ja parhaassa tapauksessa ottanut lukua kesken matkan.

Turvotusta poskissa leikkauksen jälkeen. Muut eivät välttämättä huomanneet eroa, mutta itse arvioisin, että varsinkin alaosastaan posket olivat kaksinkertaiset normaaliin verrattuna.

Kotona otin ilon irti pakollisesta lepäämisestä ja katselin sarjoja putkeen jääpussit poskilla. Antibioottikuuri, hyvät särkylääkkeet, äidin lellittävänä oleminen ja muutama päivä saikkua viikonlopun lisäksi takasivatkin tehokkaan paranemisen. Vaikeinta itselleni leikkauksiin liittyen oli varmaankin kuuman juoman juomisen odottelu ja tarpeeksi pehmeiden ja sosemaisten ruokien keksiminen. Jossain vaiheessa jugurtti ja haalea sosekeitto alkavat nimittäin hieman puuduttaa ja himo kiinteään ruokaan yltyy tunti tunnilta! Suuta oli aluksi vaikea avata turvotuksen huoksi. Hyvä on tietää, että siltikään ei saa syödä/juoda pillillä leikkauksen jälkeen, koska imemisestä syntyvä alipaine voi irrottaa poistoaukkoihin syntyneet aukkoa suojaavat verihyytymät. Tämä oli itselleni yllätys, koska monin paikoin netissä vinkataan valmistautumaan pilleillä leikkausta seuraavaan aikaan. Stressasin melko paljon juuri näistä hyytymistä, niiden irtoamisesta ja haavojen puhtaana pysymisestä. Hygieniasta huolehtiminen kyllä kannattaakin, eikä itselleni tulehdusta syntynyt säännöllisen desinfioivan suuveden purskuttelun ja hampaiden harjauksen ansiosta.

Poistetun hampaan aukko ja tikit.

Pari viikkoa alahampaiden poistojen jälkeen asennettiin alaraudat ja ylähampaiden leikkaus sai vielä hetken odottaa. Kiinteät kojeet on hyvä laittaa pian leikkauksen jälkeen, jotta hampaat alkavat tehokkaasti siirtyä vapautuneeseen tilaan. Poistoaukkojen tikit sulivat pois omia aikojaan ja hyytymät poistoaukkojen kohdalla muuttuivat päällisin puolin ikenen näköiseksi ja syvempänä lukemani mukaan luuksi. Aukkoihin jäi pienet kuopat aluksi, ja niihin jäi välillä ruokaa, joka oli kuitenkin helppo huuhdella pois hampaidenpesun ohessa. Myöhemmässä leikkauksessa väännettiin pois ”vain” kaksi yläpremolaaria, jolloin ei antibioottikuuria edes tarvittu ja paraneminen oli ensimmäistä leikkausta nopeampaa.

Alahampaiden aukot eivät kovin selkeästi näkyneet edestä päin, suun ollessa peruslukemilla tai puhuessa. Ylähampaiden jättämät raot sen sijaan olivat kyllä aika selvästi havaittavissa ainakin, jos oikein leveästi virnuili. Niihin suhtauduin kuitenkin vain väliaikaisena haittana, sillä pian alkaisivat raudat kuroa umpeen poistojen jättämiä ammottavia koloja.

Aukkoisen hammasrivin esittelyä. Onneksi harvoin tulee tuollaisessa hullunvirneessä esiinnyttyä julkisella paikalla.

 Seuraavassa tekstissä aletaan valmistella itse rautojen asentamista!

Lähtötilanne ja mietteitä oikomishoidon aloittamisesta

Voisi sanoa, että en ollut itse tajunnut ennen oikomishoitoa, kuinka huono purentani oli. Hammaskaaret olivat menneet yläasteelta alkaen pikkuhiljaa vinommiksi uusien hampaiden kasvaessa edellisten taakse. Ala-asteella hampaani olivat vielä suorat ja yläasteella en orastavasta purentaongelmasta huolimatta kehdannut missään nimessä ottaa rautoja (voi, kunpa nyt voisin esitellä hoitokuittien loppusummia sille teinille itselleni!). Lukiossa asiasta ei koskaan ollut puhetta hammastarkastuksissa ja vasta yliopistoaikana YTHS:n hammaslääkäri ehdotti minulle oikomiskonsultaatiota, jolloin tartuin ehdotukseen.

Tilan lopputtua leuasta yläetuhampaat käytännössä pursusivat eteenpäin ulos suustani ja alaetuhampaat olivat asettuneet siksak-asetelmaan tilan säästämiseksi. Takahampaat olivat vähän paremmin rivissä, lukuunottamatta yhtä ristipurentaan karannutta poskihammasta. Etuhampaista ei ollut paljon apua ruuan katkaisemisessa, vain yksi hammaspari lähes kosketti toisiaan.  Purennan toimivuuden parantuminen ja terveyssyyt olivat siis oikomishoitopäätöksessä tärkeimpiä. En olisi viitsinyt alkaa pelkkään esteettiseen korjaukseen, mutta kaunis, tasainen ja helpommin puhdistettava hammasrivi oli tietysti tärkeä motivaattori projektissa. Sekavasta hammasrivistöstä huolimatta minulla ei jostain syystä ollut ikinä kauheaa kompleksia hampaistani, en juurikaan ajatellut niitä ja silmä oli tottunut vinksin vonksin sojottaviin hampaisiin. Osasyynä sekavan hammastilanteen huomaamattomuuteen oli se, että huuleni peittivät normaaliasennossa melko paljon hampaita. Toisaalta hampaiden ulkonevaisuuden takia huulien kiinnipitäminen oli vaivalloista ja huulia piti jännittää. Tämän ns. huulisulun helpottuminen oli yksi itselleni tärkeistä hoidon tavoitteista. Ystäväni pitivät villiä hammasriviäni persoonallisena ja söpönä, jopa pitivät oikomista turhana.

Näkymä purukalustoon lähtötilanteessa. Tästä  alaviistosta kulmasta näkee melko hyvin, miksi esim. salaatinlehden katkaiseminen voileivän päällä oli hieman haasteellista ja oikominen alkoi kiinnostaa...

Käytyäni ensimmäisessä purentakonsultaatiossa aloin kuitenkin tarkkailla hampaitani tarkemmin ja niiden sekaisuus valokuvissa alkoi vaivata kokoajan enemmän.  Varsinainen oikomisen aloitus  lykkääntyi kuitenkin vielä kahdella vuodella, koska YTHS ei korvannut hoitoani. Projekti olisi siis mittava sekä rahallisesti että henkisen kantin kannalta. Lääkärin mukaan minun purukalustoni oikominen olisi iso projekti ja kestäisi arviolta n. 2,5 vuotta. Minua jännitti erityisesti hoitosuunnitelmassa ollut niin sanottujen mikroimplanttien käyttö eli pienten ruuvien ruuvaaminen leukaluuhun vedon tukemiseksi. Pohdin kaikenlaisia kauhukuvia leukaluun mätänemisestä ja puoli-Frankensteinina olemisesta. Turhaan, myöhemmin ilmeni että implantit olivat ihan pieni yksityiskohta oikomishoidossa.

Päädyin aloittamaan hoidon omalla (tai oikeastaan isäni) kustannuksella pari vuotta alkuperäistä konsultaatiota myöhemmin yksityisellä hammaslääkärillä. Aloitettuani harmittelin, etten vain ollut aloittanut oikomista heti ensimmäisellä kerralla. Nyt tarvittiin uusi alkukartoitus ja hoidon hinta-arvio oli noussut yleisen hintakehityksen vuoksi moninkertaiseksi. Olen todella kiitollinen, että vanhemmillani oli mahdollisuus rahoittaa tätä kallista operaatiota! Kokonaishinta ei ole vielä tiedossa projektin ollessa kesken, mutta keskimäärin hoitokerta on noin 300 e, ja käyntejä kuukausittain. On outoa, ettei tässä yhteiskunnassa korvata juuri mitään aikuisten hammashoitokuluja, vaikka hampailla on niin iso merkitys ihmisen kokonaisterveyteen. Terveys ei siis valitettavasti ole tässä(kään) tilanteessa tasa-arvoista, vaan riippuu maksukyvystä.

Suttuinen suurennos vanhasta kunnon höröhammashymystä... Erityisesti kuvissa alkoi pistää silmään auringossa paistatteleva kesytön etuhampaani.

Nyt aikuisena egoni kesti jo paremmin hammasraudat. Kahden vuoden miettimistauolla vielä punnitsin olisiko vain parempi tyytyä elämään sekavan hammasrivin kanssa, sillä pohdin, olisinko uskottava aikuinen ensimmäisissä työpaikoissa raudat suussa. Ajatus 27-v ikiteinistä telaketjuineen aiheutti tietysti hilpeyttä, mutta siitä huolimatta uskaltauduin lopulta aloittamaan hoidon. Pelot olivat turhia: töissä kukaan ei kommentoinut hammasrautojani, enkä itsekään jaksanut niistä stressata, vaan otin asian huumorilla. Jos jollakulla oli epäluuloja minusta tai uskottavuudestani raudat suussa, sitä en ainakaan itse huomannut. Yhdeltä nuorelta sain ihmettelevän kommentin, mutta hänellekin vain suosittelin, että jos rautoja tarvitsee, ne kannattaa ottaa, kun vielä alaikäisenä ilmaiseksi saa! Myöskään romanttisissa suhteissa en ole törmännyt ongelmiin rautojen takia. Tietenkään en voi tietää, ovatko ne olleet turn off jollekin, joka muuten olisi tehnyt suuntaani aloitteen. Toisaalta vino hammasrivikään ei välttämättä ole kumppanissa tavoiteltavimpien piirteiden listalla... Luotan, että kypsä aikuinen ihminen pystyy ylittämään tällaisen väliaikaisen ”haitan” ulkonäössä, jos etsii hieman pintaasyvempää ihmissuhdetta.

Seuraavassa tekstissä käsittelen oikomishoitoa valmistelevia toimenpiteitä.