Alakaari juuri asennettuna |
Parin kuukauden päästä oli yläkaaren vuoro. Jotenkin hassusti tuntui siltä, että metallilangan kiemurtelu hampaissa vielä entisestään korosti niiden vinoutta. Ehkä se vaan herätti näkymään tottuneen mielen todella havaitsemaan miten sekasotkussa hampaat olivatkaan. Ylärautojen myötä ihmiset alkoivat myös luultavasti huomata hammasrautani useammin. Itselleni tuntui helpommalta suhtautua projektiin avoimesti, kuin piilotella suussa olevaa arsenaalia. Silti ihan ensimmäiset tunnit rautojen laittamisen jälkeen tuntuivat hassuilta: miten ylähuuli ikinä riittäisi näiden palikoiden yli? Tuntui, että huulet jäivät todella kuperiksi, jos suun yritti sulkea. Huulet kuitenkin tottuivat noin vuorokaudessa uuteen asentoonsa, ja tilanne lähti tietysti helpottamaan, kun hampaat alkoivat siirtyä kaaren voimasta taaemmas.
Huomasin myös hymyileväni ensimmäisessä rautojen laiton jälkeisessä sosiaalisessa tilanteessa ”teinihymyä” huulet tiukasti kiinni rautojen päällä. Olo tuntui kömpelöltä ja mietin, voisiko hymyn kohteeni pitää minua viehättävänä, jos näkisi mitä huulten alla lymyää. Päätin, etten halua lähteä sille linjalle, vaan hymyillä kuten ennenkin hammashymyä. Aito hymy, vaikka raudoillakin höystettynä, tuntui itselle luontevammalta kuin lammasmainen virnistys rautojen näyttämisen pelossa. Päivät kuitenkin vielä vuoden hammasrauta-ajan jälkeenkin vaihtelevat, ja välillä löytää itsensä muikistelemasta huulet kiinni. Joskus epävarmempina ulkonäköpäivinä toivoisi, että raudat olisivat jo poissa muuttamasta ensivaikutelmaa, jonka itsestään uusille ihmisille antaa.
Hammasrautaprojektista puhuminen helpotti minulla omaa totuttautumistani rautoihin. Jaoin somessa kuvia raudoistani, ja niihin kavereilta saadut tykkäykset ja tsemppaavat kommentit lisäsivät varmuuta siitä, etten näytä ihan monsterilta rautojen kanssa ja että joistakin raudat voivat olla jopa ihan hauskan näköiset. Ehkä projektin jakaminen kavereille oli myös tietynlaista varmistelua sille, etteivät muut pitäisi rautoja jollain tavalla tabuna asiana, josta ei voisi puhua tai vitsailla. Huumori teini-iän paluusta ynnä muusta kevensi omaa oloani, jos epävarmuus omasta imagosta raudat suussa alkoi vaivata. Alun kokemusten jakamisinnon tasaannuttua en nykyään enää juurikaan jaksa mainita asiaa. Ihmiset luultavasti huomaavat hammasraudat, mutta ei se tarkoita, että minun pitäisi niistä puhua. Onhan ihmisillä monia muitakin terveyteen liittyviä "apuvälineitä", vaikkapa rannetuki, eikä siitäkään oleta riittävän jatkuvasti puheenaihetta puolin eikä toisin.
Yleensä arki kuitenkin menee kummemmin hammasrautoja pohtimatta. Lähinnä olin yllättynyt siitä, kuinka harvoin niistä oli minulle vaivaa. Etukäteen olin valmistautunut ajatukseen, että aina ruuan jälkeen pitäisi olla tarkistamassa peilistä, ettei raudoissa killu ruuanjämiä. Harvoin rautoihin kuitenkaan jumittuu mitään. Vaikeimmiksi takertujiksi paljastuivat säikeiset ruuat, esim. ananas, salaatinlehdet ja yrtit, esim tilli. Hammasraudat rajoittavat kovien, haukattavien ruokien syöntiä, kuten omena ja porkkana. Niitäkin voi kuitenkin rouskutella pilkottuna. Jotkut pehmeät leivät saattavat haukatessa jumahtaa mössöksi brakettien väliin. Mutta kaikesta selviää hammasrautasuun parhaan kaverin, eli veden purskuttelun avulla!
Hampaidenpesu tietysti ottaa hieman enemmän aikaa, kun brakettien ympäristöä ja hampaiden välejä pitää harjailla pienillä hammasväliharjoilla. Koska vaiva on väliaikainen, sen kestää. Into hampaidenpuhdistukseenkin silti vaihtelee, ja välillä illalla laiskottaa aloittaa koko manööveri. Luulen, että nyt aikuisena hampaita kuitenkin jaksaa puhdistaa paremmin kuin olisi jaksanut lapsena tai teininä. Motivaattorina puhdistamiseen ovat pitkän ajan hyödyt ja toisaalta pelko esim. kiillevaurioista tai rei'istä hampaissa. Toisaalta aikuisena kuluttaa enemmän juomia, jotka voivat värjätä hammasta, omista suosikeistani mm. kahvi ja punaviini. Ehkä kokonaisuutena tilanne kuitenkin plussan puolella verrattuna niihin hammashoitajan tositarinan teinipoikiin, joilta raudat joudutaan poistamaan mätäemisuhkan takia, kun välit ovat täynnä ruokaa viikkojen ajalta...
Ensi postauksessa luvassa ennen ja jälkeen -kuvia suoristumisprosessista!
Moi! Kiinnostaisi kovasti miten oikomishoitosi on edennyt! Oletko ajatellut vielä päivittää blogia? Itselleni aloitetaan oikomishoito kuukauden kuluttua ja olen kolunnut koko Internetin :D olen myös katsellut YouTubesta vlogeja! Ne ovat kyllä enimmäkseen amerikkalaisten tekemiä ja uskon, että siellä hoito eroaa verrattuna Suomeen!
VastaaPoistaHei! Kiitos kommentista! Blogin päivitys jäi, kun työt alkoivat... :D Nyt olen ollut raudat suussa jo noin 1 v ja 2 kk ja loppu alkaa häämöttää, ehkä 2-4 kuukautta jäljellä kiinteiden kanssa, joten rivit näyttävät (onneksi) todella erilaiselta kuin tämän postauksen kuvissa! Teen nyt pelkän kuvapostauksen, jotta näet missä kunnossa rivistö on tällä hetkellä. Ehkä vielä joskus jaksan kirjoitella lisää rautaelämästä tällä välillä! :)
VastaaPoistaKiva kuulla
VastaaPoistaTodella mielenkiintoista. Minäkin haaveilen hammasraudoista. Sitä ennen täytyisi kuitenkin varata aika hammaslääkäriin ihan tarkastukseen, saattaa muutama reikäkin löytyä. Kuinka kauan meni suoristusprojektissa?
VastaaPoistaHei! Muistelen, että aikaa meni noin 2,5 vuotta, mutta loppua kohti seuranta-ajat harvenivat. Parhaan arvion hoidon kestosta saa oikomishammaslääkärin konsultaation perusteella. Lääkäri tekee sen perusteella oikomissuunnitelman ja voit myös itse vaikuttaa oikomistekniikoiden valintaan. Esimerkiksi itse sain valita oiotaanko "perinteisellä" tyylillä vai tuetaanko veto leukaluun implantteihin. Ja ennen oikomista on tosiaan hyvä olla reiät hoidettuna ja suu perusterve :) t. ainohele
Poista