Lähtötilanne ja mietteitä oikomishoidon aloittamisesta

Voisi sanoa, että en ollut itse tajunnut ennen oikomishoitoa, kuinka huono purentani oli. Hammaskaaret olivat menneet yläasteelta alkaen pikkuhiljaa vinommiksi uusien hampaiden kasvaessa edellisten taakse. Ala-asteella hampaani olivat vielä suorat ja yläasteella en orastavasta purentaongelmasta huolimatta kehdannut missään nimessä ottaa rautoja (voi, kunpa nyt voisin esitellä hoitokuittien loppusummia sille teinille itselleni!). Lukiossa asiasta ei koskaan ollut puhetta hammastarkastuksissa ja vasta yliopistoaikana YTHS:n hammaslääkäri ehdotti minulle oikomiskonsultaatiota, jolloin tartuin ehdotukseen.

Tilan lopputtua leuasta yläetuhampaat käytännössä pursusivat eteenpäin ulos suustani ja alaetuhampaat olivat asettuneet siksak-asetelmaan tilan säästämiseksi. Takahampaat olivat vähän paremmin rivissä, lukuunottamatta yhtä ristipurentaan karannutta poskihammasta. Etuhampaista ei ollut paljon apua ruuan katkaisemisessa, vain yksi hammaspari lähes kosketti toisiaan.  Purennan toimivuuden parantuminen ja terveyssyyt olivat siis oikomishoitopäätöksessä tärkeimpiä. En olisi viitsinyt alkaa pelkkään esteettiseen korjaukseen, mutta kaunis, tasainen ja helpommin puhdistettava hammasrivi oli tietysti tärkeä motivaattori projektissa. Sekavasta hammasrivistöstä huolimatta minulla ei jostain syystä ollut ikinä kauheaa kompleksia hampaistani, en juurikaan ajatellut niitä ja silmä oli tottunut vinksin vonksin sojottaviin hampaisiin. Osasyynä sekavan hammastilanteen huomaamattomuuteen oli se, että huuleni peittivät normaaliasennossa melko paljon hampaita. Toisaalta hampaiden ulkonevaisuuden takia huulien kiinnipitäminen oli vaivalloista ja huulia piti jännittää. Tämän ns. huulisulun helpottuminen oli yksi itselleni tärkeistä hoidon tavoitteista. Ystäväni pitivät villiä hammasriviäni persoonallisena ja söpönä, jopa pitivät oikomista turhana.

Näkymä purukalustoon lähtötilanteessa. Tästä  alaviistosta kulmasta näkee melko hyvin, miksi esim. salaatinlehden katkaiseminen voileivän päällä oli hieman haasteellista ja oikominen alkoi kiinnostaa...

Käytyäni ensimmäisessä purentakonsultaatiossa aloin kuitenkin tarkkailla hampaitani tarkemmin ja niiden sekaisuus valokuvissa alkoi vaivata kokoajan enemmän.  Varsinainen oikomisen aloitus  lykkääntyi kuitenkin vielä kahdella vuodella, koska YTHS ei korvannut hoitoani. Projekti olisi siis mittava sekä rahallisesti että henkisen kantin kannalta. Lääkärin mukaan minun purukalustoni oikominen olisi iso projekti ja kestäisi arviolta n. 2,5 vuotta. Minua jännitti erityisesti hoitosuunnitelmassa ollut niin sanottujen mikroimplanttien käyttö eli pienten ruuvien ruuvaaminen leukaluuhun vedon tukemiseksi. Pohdin kaikenlaisia kauhukuvia leukaluun mätänemisestä ja puoli-Frankensteinina olemisesta. Turhaan, myöhemmin ilmeni että implantit olivat ihan pieni yksityiskohta oikomishoidossa.

Päädyin aloittamaan hoidon omalla (tai oikeastaan isäni) kustannuksella pari vuotta alkuperäistä konsultaatiota myöhemmin yksityisellä hammaslääkärillä. Aloitettuani harmittelin, etten vain ollut aloittanut oikomista heti ensimmäisellä kerralla. Nyt tarvittiin uusi alkukartoitus ja hoidon hinta-arvio oli noussut yleisen hintakehityksen vuoksi moninkertaiseksi. Olen todella kiitollinen, että vanhemmillani oli mahdollisuus rahoittaa tätä kallista operaatiota! Kokonaishinta ei ole vielä tiedossa projektin ollessa kesken, mutta keskimäärin hoitokerta on noin 300 e, ja käyntejä kuukausittain. On outoa, ettei tässä yhteiskunnassa korvata juuri mitään aikuisten hammashoitokuluja, vaikka hampailla on niin iso merkitys ihmisen kokonaisterveyteen. Terveys ei siis valitettavasti ole tässä(kään) tilanteessa tasa-arvoista, vaan riippuu maksukyvystä.

Suttuinen suurennos vanhasta kunnon höröhammashymystä... Erityisesti kuvissa alkoi pistää silmään auringossa paistatteleva kesytön etuhampaani.

Nyt aikuisena egoni kesti jo paremmin hammasraudat. Kahden vuoden miettimistauolla vielä punnitsin olisiko vain parempi tyytyä elämään sekavan hammasrivin kanssa, sillä pohdin, olisinko uskottava aikuinen ensimmäisissä työpaikoissa raudat suussa. Ajatus 27-v ikiteinistä telaketjuineen aiheutti tietysti hilpeyttä, mutta siitä huolimatta uskaltauduin lopulta aloittamaan hoidon. Pelot olivat turhia: töissä kukaan ei kommentoinut hammasrautojani, enkä itsekään jaksanut niistä stressata, vaan otin asian huumorilla. Jos jollakulla oli epäluuloja minusta tai uskottavuudestani raudat suussa, sitä en ainakaan itse huomannut. Yhdeltä nuorelta sain ihmettelevän kommentin, mutta hänellekin vain suosittelin, että jos rautoja tarvitsee, ne kannattaa ottaa, kun vielä alaikäisenä ilmaiseksi saa! Myöskään romanttisissa suhteissa en ole törmännyt ongelmiin rautojen takia. Tietenkään en voi tietää, ovatko ne olleet turn off jollekin, joka muuten olisi tehnyt suuntaani aloitteen. Toisaalta vino hammasrivikään ei välttämättä ole kumppanissa tavoiteltavimpien piirteiden listalla... Luotan, että kypsä aikuinen ihminen pystyy ylittämään tällaisen väliaikaisen ”haitan” ulkonäössä, jos etsii hieman pintaasyvempää ihmissuhdetta.

Seuraavassa tekstissä käsittelen oikomishoitoa valmistelevia toimenpiteitä.