tiistai 23. elokuuta 2022

Oikomisen jälkeen

Palaan blogiini vielä yhden postauksen verran. Blogini oli vaipunut minulta unholaan, sillä valitettavasti minulle ei ollut tullut ilmoituksia blogiin tulleista kommenteista, vaan löysin ne vasta äsken sattumalta sähköpostin kansiosta. Kiitos siis kaikille vuosien mittaan blogiin löytäneille kivoista kommenteista ja kysymyksistä ja pahoittelut vastausten viipymisestä!

Nyt oikomisprosessista on jo kulunut vuosia ja jäljellä hampaissa ovat enää retentiokaaret hammasrivien takana. Ne jäävätkin sinne loppuiäksi, ja hammasvälien puhdistukseen on siksi langan sijaan vakiintuneet erilaiset hammasvälitikut ja -harjat. Viime viikolla kävin puhdistuttamassa ja valkaisemassa hampaita, ja vielä vuosia prosessin jälkeen suuhygienisti löysikin etuhampaista hieman brakettiliimaa, joka oli kahvinjuonnin myötä alkanut  tummeta ja erottua hammaskiven omasta väristä. Nyt on viimeisetkin liimat poisteltu ja hampaiden oma, raikkaampi väri palautunut :)

Kommenteissa kyseltiin, mitä pysyvien rautojen jälkeen tapahtui, Muistikuvat alkavat hälvetä, mutta aluksi kojeiden irrottamisen jälkeen käytin kitalaessa olevaa, yläkaarta tukevaa rautaa jatkuvasti ja jonkin ajan päästä enää öisin. Tuo koje ei paljoa näkynyt ulospäin suusta, mutta hankaloitti aluksi konsonanttien sanomista ennen kuin kojeeseen tottui. Yörautojen jälkeen minulla on tähän saakka ollut käytössä purentakisko öisen hampaiden narskuttelun vuoksi, Uskoisin, että myös kiskosta on ollut apua hyvän oikomislopputuloksen säilyttämiseen, koska kisko on tehty omien hampaiden mukaiseksi.

Lopputulokseen olen ollut n. 95 % tyytyväinen. Ylähampaiden keskilinja ei ole aivan huulten keskellä, eikä rivi täysin tasainen, mutta alkutilanteeseen nähden muutos on huikea ja pureminen huomattavasti helpompaa :) Oikomisen myötä ikenet ovat hieman nousseet, mutta osin toki voi olla kyse myös iän tuomasta muutoksesta. Nyt kun kaikesta on jo niin pitkä aika, en oikeastaan enää muista oikomista olleen, mutta sen jäljiltä itselle on jääneet paremmat rutiinit hampaiden puhdistukseen. Paremman hammaskaluston juhlimiseksi otin muutama vuosi sitten hammaskorun, joka muistuttaa myös pitämään huolta hampaista, ettei koru irvistä hoitamattomien hampaiden keskeltä...

Kustannukset olivat aikanaan suuret, mutta mielestäni prosessi oli niiden arvoinen ja onneksi kulut tulivat pikkuhiljaa kuukausierinä aina "kiristyskäyntien" maksamisen myötä. Se mikä yllätti, oli rautojen poistamisen jälkeen pitkä seurantavaihe. Joskus viimeisinä kertoina itselle heräsi kysymys, onko hampaiden tilaa enää todellisuudessa tarve seurata, vai haluaako yksityinen lääkäri venyttää jälkiseurantavaihetta palkkaa saadakseen. Itse päätin lopettaa käynnit jossain kohtaa hampaiden tilanteen pysyttyä vakaana, koska olin muuttanut eri kaupunkiin asumaan ja seuranta tuli paitsi kalliiksi, myös hankalaksi. Hinnoista en osaa enää sanoa mitään ja uskon että hinta-arviokin on muuttunut suuresti noiden aikojen jälkeen. Kannustan selvittelemään hinta-arvioita useammasta paikasta ja selvittämään myös, onko purentahankaluus niin voimakas, että hoidon voisi saada julkiselta puolelta.

Rohkaisen myös kaikkia hoitoa harkitsevia lähtemään oikomisprosessiin aikuisena! Vaikka se on paikoin kivulias ja hintava, antaa se loppuelämäksi paremmin toimivan hammakaluston, joka on helpompi myös pitää puhtaana. Itse en kokenut rautasuisena olemista sosiaalisesti rajaavaksi  ja nyt katsoessani kuvia ennen oikomista, ajattelen ettei höröttävillä hampailla jatkaminenkaan olisi ollut kovin cool vaihtehto minulle... Teininä en rautoja halunnut millään, mutta aikuisena egoni kesti sen mainiosti. Aikuisena myös hammashygienian hoitaminen on eri luokkaa kun teininä olisi ollut, joten ei tarvinnut pelätä niiden jättävän reikiä hampaisiin.

Loppuun vielä muutama kuva nykyisestä hammastilanteesta :)







8 kommenttia:

  1. Hei, löysin tämän blogin sattumalta. Olen nyt aloittanut oikomishoidot juuri. Yläpuolella on nyt palikat ja lanka. Sinulla on ihan huikea lopputulos alkuun verrattuna. Iso työ ja maksaahan tämän, mutta on varmasti vaivan arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos paljon ja onnea oikomisprojektiisi! :) T. ainohele

      Poista
  2. Kiitos sinulle, kun viitsit postata tarinat ja kuvat! Oman teinin oikomishoidon prosessissa saatiin tästä lisää motivaatiota. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! <3 Toivottavasti oikominen sujuu hyvin ja lopputulos palkitsee! :)

      Poista
  3. Aivan uskomaton muutos. Täällä todella vino etuhammas, jonka vuoksi olen koko elämän ”rajoittunut” toimimaan suu auki. Nyt yli kolme kymppisenä vihdoin olen hilkulla varata konsultaation. Nämä ennen jälkeen kuvat boostaa intoa vihdoin itsekkin lähteä projektiin. Toki hinta jännittää, millaisia laskuja kerralla tulee, mutta jos varat riittää, lähden ehdottomasti oikomishoitoon vihdoin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä, toivottavasti saat rahat riittämään! :) Minusta on kurja ajatus, että joutuisi välttelemään hymyilyä ja muita arkisia juttuja vain vinon purennan vuoksi... Muista selvittää myös mahdollisuus hoitoon julkisella puolella, jos purenta on riittävän huono, se voi kuulua erikoissairaanhoidon piiriin. T. ainohele

      Poista
  4. Moikka! Ei voi olla totta, vahingossa törmäsin blogiisi ja samalla huomasin, kuinka samannäköinen hammasrivistö mulla oli joskus 15v. sitten. Lähes tismalleen, huh huh! Lapsena eivät oikoneet koska ei ollut purentavikaa, myöhemmin sitten kärsin todella vinoista hampaista. Aikuisiällä hammaslääkäri ei pystynyt lupaamaan hyvää lopputulosta. Päädyin ottamaan laminaatit 6kpl ja hinta 3000€, muutos tapahtui 1 viikossa. Paras teko ollut ikinä, mutta nyt kun näin noi sun hampaat niin olisihan se oikomishoito varmasti ollut parempi ja edullisempi vaihtoehto pitkässä juoksussa…

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Hauskaa, hammas-samikset siis! :) Mulle ei edes tullut mieleen laminaatit vaihtoehtona, ehkä koska koko prosessi lähti hammaslääkärin suosituksesta liikkeelle ja oikomiskonsultaation kautta. En siis tiedä laminaateista mitään, mutta nopealla haulla äsken selvisi, että kestävät ilmeisesti 10-20 vuotta. Tavallaan siis aika hyvä sijoitus nekin, jos laskee päivää kohden! :) Oikominen tuli varmasti kalliimmaksi, mutta toisaalta tulosta ei todennäköisesti tarvitse loppuelämän aikana korjata jos hyvin käy..

      Poista