perjantai 23. syyskuuta 2016

Vaiheita ennen telaketjuja

Vielä ennen varsinaisten rautojen asennusta oli jäljellä joitakin vaiheita. Ala-rautojen asennusta valmisteltiin tekemällä takahampaiden väleihin tilaa kumilenksuilla. Etukäteen en osannut odottaa, kuinka monta tällaista pientä vaihetta oikomishoitoon kuuluukaan. Esimerkiksi kumilenksujen vaikutusta piti odotella noin viikon ajan ennen seuraavaa vaihetta. Oikomishoitoon ei siis sovi hätäilevä asenne, pitkäjänteisyyttä ja malttia tarvitaan. Oli onni, että oikomislääkärini työilat sijaitsivat lähellä kotia, jolloin piipahtaminen esimerkiksi 10 minuutin kumilenksukäynnille ei ollut vaivalloista.

Ei olisi uskonut, kuinka kipeää voivat pienet, viattoman näköiset kuminpalat tehdä siirtäessään vai millinosan isoja hampaita! Pureminen takahampailla oli kivuliasta lähes viikon ajan. Onneksi samaan aikaan hammasrautaprojektin kanssa oli tavoitteena syödä terveellisemmin ja tähän jo leikkausvaiheesta tuttu sosekeittoruokavalio oikein hyvin... Kivuntunteet rautojen kanssa ovat varmasti hyvin yksilöllisiä. Vaikka itsellä varsinkin hoidon alkuvaiheessa olivat hampaat tosi arkana, on puremiskipua mielestäni helpompi kestää kuin monia muita, ”terävämpiä” kipuja. Varsinkin kun sitä voi välttää yksinkertaisesti välttämällä pureskelua.  Ikävintä oli, kun joskus yöllä saatoin havahtua siihen, että unissani purin kipeät hampaat yhteen. Päänsärkyjä tai muuta säteilevää kipua en kokenut ja pahimpina päivinä kipulääke auttoi tylpistämään särkyä. Kipu oli minulle asia, johon olin varustautunut mielessäni jo projektiin ryhtyessä, eikä siis tuntunut itsestä suurelta uhraukselta siihen nähden, että hammaskalusto saataisiin ojennukseen.

Vaaleansininen, kuminen pikkupirulainen työssään.

Seuraavaksi alas ja ylös asennettiin linguaalikaaret pitämään yllä hammaskaarta leveyssuunnassa ja estämään, etteivät takahampaat liikkuisi eteenpäin poistoaukkoihin. Tavoitteena hoidossa oli päinvastoin siirtää etuhampaita taaksepäin vapautuneeseen tilaan. Kielen alla oleva linguaalikaari tuntui aluksi kummalliselta. Sen takia piti opetella uutta syömistekniikkaa, kun kieli ei voinut enää kulkea syödessä tuttua reittiä suun pohjalla. Enpä ollut tullut edes ajatelleeksi ennen tätä kokemusta, kuinka kieli liikkuu suussa syödessä! Kerran poltin kieleni hörpättyäni liian kuumaa juomaa ja kielen kärjen jumituttua kaaren alle. Nopeasti rautaan kuitenkin tottui ja kuuman juoman hörppiminenkin alkoi onnistua.

Alaleuan linguaalikaari ja takahampaiden ympärille asennetut ”sormukset”, joihin kaaret tukeutuvat.

Kitalaessa olevasta linguaalikaaresta taas ei ole ollut käytännössä mitään vaivaa. Molemmat kaaret oli muotoiltu valmiiksi suuhuni sopivaksi hampaista otettujen muottien avulla. Monille lapsuudessa oikomishoidon läpikäyneelle muottien ottaminen on ollut ikävällä tavalla mieleenjäävä kokemus. Moni muistelee tunnetta muottiaineen valumisesta kurkkuun ja tukehtumisen tunnetta. En tiedä, ovatko muottiaineet kehittyneet, vai onko aikuisena epämiellyttävyyttä helpompi kestää, mutta itselleni nuo tilanteet eivät olleet traumaattisia. Muottiaine kovettuu noin minuutissa eikä tukehtumisen tunnetta ole syntynyt, kun vain muistaa hengitellä rauhassa nenän kautta.

Kitalaen linguaalikaari.
Seuraavaksi päästään vihdoin itse näkyvien rautojen asennusvaiheeseen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti